perjantai, 9. maaliskuu 2012

Aika on elettyä

Joskus meitä yritetään herättäää unesta. Arvosta jokaista hetkeä, sillä tätä hetkeä ei tule. Minä olen  ollut kivuliaan tietoinen tästä ajan ainutlaatuisuudesta jo pitkään. Välillä tuntuu, että opiskellessa päivät vaan kuluvat. Välillä opiskellessa ajan käyttäminen tuntuu tuhlaukselta. En haluaisi olla niin tietoinen siitä, että käytän ainutlaatuiset päiväni lukemiseen. Toisaalta, kun mietin vaihtoehtoa, voisin olla sellaisessa työpaikassa, josta en pitäisi.

Miten saada kyseisestä hetkestä kaiken irti? En minä ainakaan tiedä. Voi ne hetket, jolloin olen istunut, odottanut, ollut allapäin. Ne tunnit, joista tulee päivien virta, ehkä vuosienkin lopulta.

Elämän ja hetken ainutlaatuisuuden ymmärtämiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Tieteellinen totuus lienee se, että ihminen lopulta  kuolee ja lakkaa olemasta. Minä uskon johonkin muuhun, tiedostaen kuitenkin sen, että voin olla väärässä.

Viime yönä näin kauniin unen. Tanssin jonkun tuntetmattoman henkilön kanssa tangoa. Minulla oli silmät kiinni, ja yhtäkkiä tunsin kehossani kaikki ne liikkeet ja pystyin sulautumaan musiikkiin. Se oli ihana tunne. Se oli ehkä muistutus niistä hetkistä elämässä, joloin aika menettää merkityksensä. Vain se hetki, ilman ajatusta siitä.

maanantai, 16. tammikuu 2012

Kömpelö kampela

Luin juuri hiljan erään hyvinkin fiksun nuoren naisen blogia. Huih, miten ihailin hänen kirjoitusten terävyyttä ja sanan säilää. Mietin sitten omaa elämääni. Tiedän, tämä on kauhea itsekeskeistä, muttä tämä blogihan on minua varten ja minähän tätä pääasiassa luen. Olen aina ollut sählääjä, jolla on kaiken lisäksi suhteellisen huono luottamus omiin kykyihin. Tuossa blogissa oli voimaa ja ehdottomuutta. Itsestäni taas olen huomannut sen, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä epävarmemmaksi muutun. Siis suhteessa siihen, että olisi jotain oikeita vastauksia, olisi oikeita ratkaisuja tai oikeaa tietä. Olen muuttunut myös päätöksieni suhteen epätietoiseksi. Mikä nyt voisi olla oikea päätös? Elämästä on tullut hidasta. Sen sijaan, että muutokset olisivat nopeita ja johtaisivat haluttuun lopputulokseen, muutokset ovat hitaita ja yllättäviä.  Sehän on selvää, että ihmiset ovat erilaisia. Tämä koko ajatus yhdistyy tänään aiemmin lukemaani artikkeliin siitä, miten  miljoona suomalaista syö jonkinlaisiä lääkkeitä mielenterveydellisiin ongelmiinsa. Jäin vaan miettimään sitä, että mitähän tämä käytännössä tarkoittaa. Joka kolmas työkaverisi, melkein puolet naapureistasi, jokunen ystävistäsi...Ei sillä, että siinä olisi mitään pahaa, että yksilö tällaisiin lääkkeisiin turvautuu. Sitä en lähtisi arvostelemaan. Mutta täytyyhän sitä ihmetellä, että kuka täällä sitten enää näillä spekseillä on terve ihminen. Miljoona ihmistä. Se on aivan helvetinmoinen määrä sakkia. Tässä on pakko olla kyseessä enemmän rakenteelliset tekijät. Yhteiskunnan eri palat toimivat siten, että ihmisten sielu hiertyy rakkuloille jossain rattaiden pyörteissä. Jos onnellisuus todella löytyy niistä yksinkertaisista asioista, pienistä teoista, niin voisi olettaa, että emme lopulta tarvisi niin kovin monimutkaista elämää. Haastavaa työtä. Tullaksemme onnellisiksi. Toisaalta olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että onnellisuus sinällänsä ei ole mikään erityisen tavoiteltava asia. Mitä hemmettiä se oikein edes tarkoittaa? Hetkellistä mielihyvää vai jotain jatkuvaa pysyvää rauhallista ja hyvillä täytteillä maustettua elämää? Minulla ainakin löytyy tässä elämässä mielenkiintoa ottaa uudet päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Kas, kun se harmaa arki, ei ole miten eriityisen onnellista. Se vain on. Siihen kuuluu hyvin tavallisia asioita, joiden joukosta nousee esiin jotain erityislaatuisia asioita. Joskus ne ovat kauhistuttavia, joskus aivan todella riemastuttavia. Mutta ne ovat poikkeuksia. Totta kai tavallisen ihmisen arki on onnellista esimerkiksi verrattuna sairastuneen ihmiseen arkeen. Siinä, kun ei tarvitse raahata mukanaan sellaisia painavia asioita kuin vaikka kuolemanpelko. Ehei, tavallisessa arjessa, sitä miettii, riittääkö maitoa aamukahville ja käviskö suihkussa aamulla vai illalla. Onko se onni sitten näissä arjen teoissa? Vastaus on kyllä osittain myöntävä, mutta täytyyhän sitä elämässä säilyttää mielenkiinto uutta päivää kohtaan. Siis onnea tärkeämmäksi nousee mielenkiinto uusia tapahtumia, ajatuksia, tuoksuja, makuja ja ihmisiä kohtaan. Eikö niin? Masentunut ihminen tuntee itsensä onnettomaksi. Varmasti syitä on monia, mutta olen aika vakuuttunut siitä, että jos tämä yhteiskunta olisi vähän hitaampi, ystävällisempi, rohkaisevampi niin asiat voisivat olla toisin. Tärkeää olisi, että kaikille löytyisi ne omat yhteisönsä. Kömpelö kampelakin voi olla jossain oikein loistava, vaikka ei yltäisi aivan kaikessa haluamassaan mitenkään erityiselle tasolle. Olon aallonpohjassakin on silloin tällöin ihan turvallista köllötellä eikä siihen tarvitse syödä mitään pilleria. Pinnalle pääse, kun aurinko alkaa taas jossain vaiheessa paistamaan. Ainakin syytä olisi käsitellä niitä syitä.l jotka kerta toisensa jälkeen vievät syvälle pinnan alle, ilman että turvautuu ns. happipulloon meren pohjalla eikä koskaan enää nouse päivän valoon ilman kemiallisia valmisteita. Nyt kömpelö kampela kaivautuu vällyjen alle ja toivottaa hyvät yöt kaikille.

sunnuntai, 8. tammikuu 2012

Tammikuinen taivallus

Tammikuussa on helppo vielä sanoa, että uuden vuoden lupaus pitää. Minulla se on pitänyt nyt neljä päivää :D Vielä olisi reilu 350 päivää jäljellä, jos otetaan huomioon, että joulun pyhinä ei tarvitse terveellisestä elämästä välitää, eikä vappuna eikä juhannuksena eikä...heh. Yritän siis skarpata ruokavalion ja liikunnan kanssa. Tuntuu olevan monilla tavoitteena. Toistaiseksi liikuntana on toiminut rauhallinen ulkoilu. Ihan mahtavaa, kun maisemat ovat vaihtuneet talvisiksi. Jos nyt ajatellaan, että tässä on talvea jäljellä semmonen nelisen kuukauttaa niin sukset voisivat olla hyvä investointi. EN olekaan sellaisia omistanut hyvin pitkiin aikoihin. Moi

keskiviikko, 4. tammikuu 2012

Uuden vuoden alussa

Viime vuosi oli loistovuosi. Paljon positiivisia tapahtumia, vain vähän surua. Ihmeellistä. Jotenkin sitä on luullut, että elämä on paljon vaikeampaa. No ei ole ollut vaikeaa, surullista tai ikävää. On kylläkin ollut vaikeita tunteita käsiteltävänä, mutta se johtunee melkein kokonaan omasta persoonallisuudestani. Olen usein niiin huolissaan asioista. Jos en toisista niin sitten itsestäni, jos en tapahtuneista niin sitten tapahtumattomista. Eilen makasin pitkään sängyssä ja mietin, että tässäkö tämä elämäni on. Minun pieni elämäni, jossa ei tapahdu kovinkaan ihmeellisiä asioita. Pieniä ihmeitä joka päivä, mutta ei sellaista kuin voisi kuvitella nuoren ihmisen elämän olevan. Dynaamista. Ehei, täällä sitä tössytellään villasukissa ja oliaan tyytyväisiä omiin pieniin kuvioihin. Minun pieni rakas elämäni. Oikeastaan en muuta tarvikaan. Sehän se tässä hassua onkin. Olen tyytyväinen tällaiseen elämään. Ei ole suurta janoa mihinkään. En oikeastaan tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Aina olen tähän mennessä ajatellut, että pitäisi sitä ja tätä. Nyt en jaksa enää, ei ole tarvetta. Minun ei tarvitse yhtään mitään. Riittää kuin olen. Ravisuttaa ajatella, että minä olen riittävä. Minä olen valmis tällaisena kuin olen. Valmis keskeneräisenä. Suorittamisen ja kehittymisen sijasta vain olla? Voiko tämä olla mahdollista, voisinko sallia tällaista autuutta itselleni? Luulisi, että tällainen ajattelu kuuluu elämän ehtoopuolelle, jossa minun ei pitäisi vielä kuitenkaan olla.Niin ja tätä ei pida ymmärtää siten, että olen lakannut opiskelemasta tms. Olen vain lakannut yrittämästä liikaa ja ehkä pelkäämisenkin. Mutta vain ehkä.

maanantai, 12. joulukuu 2011

Unelmia tavoittelemassa

Tänään olen keksinyt, että se mitä teen juuri nyt, vie minua lähemmäksi unelmiani. Joten yritän tänään parhaani, vaikka välillä tuskastuttaa. Minulla on tällä hetkellä paljon unelmia, mutta yksi pitkäaiakaisimpia tulevia tavoitteitani on oman kirjan kirjoittaminen. SItä varten ajattelin ryhtyä lukemaan paljon ja jatkaa sitä noin kymmenen vuotta. Tämän jälkeen, jos Luoja suo, kirjoitan kirjan. AIhekin on jo selvä. Siitä tulee minun oma tarinani. Itseäni varten tämäkin projekti. Tämä on ensimmäinen kymmenvuotis-suunnitelma elämässäni. Hauskaa.