Joskus meitä yritetään herättäää unesta. Arvosta jokaista hetkeä, sillä tätä hetkeä ei tule. Minä olen  ollut kivuliaan tietoinen tästä ajan ainutlaatuisuudesta jo pitkään. Välillä tuntuu, että opiskellessa päivät vaan kuluvat. Välillä opiskellessa ajan käyttäminen tuntuu tuhlaukselta. En haluaisi olla niin tietoinen siitä, että käytän ainutlaatuiset päiväni lukemiseen. Toisaalta, kun mietin vaihtoehtoa, voisin olla sellaisessa työpaikassa, josta en pitäisi.

Miten saada kyseisestä hetkestä kaiken irti? En minä ainakaan tiedä. Voi ne hetket, jolloin olen istunut, odottanut, ollut allapäin. Ne tunnit, joista tulee päivien virta, ehkä vuosienkin lopulta.

Elämän ja hetken ainutlaatuisuuden ymmärtämiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Tieteellinen totuus lienee se, että ihminen lopulta  kuolee ja lakkaa olemasta. Minä uskon johonkin muuhun, tiedostaen kuitenkin sen, että voin olla väärässä.

Viime yönä näin kauniin unen. Tanssin jonkun tuntetmattoman henkilön kanssa tangoa. Minulla oli silmät kiinni, ja yhtäkkiä tunsin kehossani kaikki ne liikkeet ja pystyin sulautumaan musiikkiin. Se oli ihana tunne. Se oli ehkä muistutus niistä hetkistä elämässä, joloin aika menettää merkityksensä. Vain se hetki, ilman ajatusta siitä.